Miten koronavirus vaikuttaa kauneushoitolaan?

Koronavirus on laittanut maailmankirjat sekaisin ja tilannetta täytyy seurata tarkasti myös kauneudenhoitotyötä tehtäessä.

Tällä hetkellä jatkan työskentelyä normaalisti oman terveydentilan ja yleisten suositusten salliessa. Jos sinulla on oireita, olet ollut viimeisen kahden viikon sisään ulkomailla tai tiedät altistuneesi virukselle, jääthän kotiin ja perut aikasi poikkeuksellisesti lyhyelläkin varoitusajalla.

Beauty Beaivin ollessa yhden hengen kauneushoitola, täällä käy päivän aikana vain muutamia ihmisiä ja pyydänkin tässä erikoistilanteessa jokaista asiakasta pesemään kätensä hoitolaan tullessa.

Kauneudenhoitoalalla toimiessa, olen asiakkaiden kanssa ajoittain hyvinkin läheisessä kontaktissa ja näin ollen kiinnitän aina erityistä huomiota hygieeniseen työskentelyyn ja yleiseen siisteyteen. Nyt olen myös lisännyt huomattavasti usein kosketeltavien pintojen (mm. ovenkahvat, hanat, maksupääte) desinfiointia.

Teen siis parhaani, että sinun on turvallista tulla hoitolaani kaiken tämän myllerryksen keskellä. Kaltaiselleni palvelualan pienyrittäjälle jokainen asiakas ja ajanvaraus ovat erityisen tärkeitä. ❤️