Kauneushoitolan avajaiset

Keskiviikkona 12.8.2020 vietimme Beauty Beaivin virallisia avajaisia. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää alunperin jo huhtikuussa, mutta sattuneesta syystä jouduimme siirtämään sitä.  

Tapahtuman organisoi Domakers Finlandin Tanja Finne ja järjestelyissä otettiin hyvin huomioon tällä hetkellä Suomessa (ja maailmalla) vallitseva tilanne. Vieraatkin kutsuttiin paikalle porrastetusti, jotta ihmisiä ei olisi liikaa kerrallaan. 

Päivä oli aivan ihana ja onnistunut, vieraille oli tarjolla hemmottelua, rentoutusta ja Aperidiivan loihtimaa pientä suuhunpantavaa, he saivat myös mukaansa lahjakassit. 

Lapinniemen Helmi-sokerointituotteiden kehittäjä Riina Sorjonen oli paikalla kertomassa vieraille tuotteistaan, sokeroinnista yleensä, sekä pysyvästä karvanpoistosta EFB Beauté-valoimpulssilaitteella. 

WishPro Finlandin Sanna-Mari Laiho teki kasvohoitodemoja WishPro-laitteella ja ekokampaaja Mari Lappalaisen käsittelyssä vieraat pääsivät rentoutumaan intialaiseen päähierontaan. Mari myös esitteli itsetekemiään koruja, joita voit käydä katsomassa Instagramissa.

Avajaisten tunnelmia vieraiden kuvaamana näet Beauty Beaivin Instagramin ”Avajaiset”-kohokohdasta. 

Inspirations-blogissa on myös kattava julkaisu päivästä.

Suuri kiitos vielä kaikille paikalla olleille, te teitte tapahtumasta upean!